Torstai, toinen päivä Reykjavikissa

Heräsin ensin kolmelta valoisaan aamuun. Luin kirjaa vuoteessa, etten herättäisi muita talon asukkaita. Viideltä ryhdyin puuron ja kahvin keittoon. Raollaan olevasta ikkunasta kuului lokkien kailotus.

Lähdin aamupuuron jälkeen ulos hiljaisille kaduille. Muutamia turistin näköisiä ihmisiä karttoineen pysähteli katujen kulmissa. Bergstaðastrætilta tuuli toi vastapaistetun pullan tuoksua. Muutama kruunu oli vielä taskun pohjalla. Tuoksu tulvi leipomokahvilasta, jonka ikkunassa luki Bernhöftsbakari 1834. 

Ostin gulrótatertan, porkkanakakkupalan, ja kahvin. Ikkunasta seurasin töihin kiiruhtavia ihmisiä. Mitä pitemmälle aamu kului, sitä enemmän ihmisiä virtasi pakariin. Joitakin koululaisia istahti kahville. Aikuiset kiiruhtivat ulos sämpyläpusseineen.

Kahvin ja kartan luvun jälkeen kuljeksin hiljaisia kapeita katuja ristiin rastiin. Katu toisensa jälkeen päätyi rantaan. Merenlahden takana nousi Esja-vuori. Aamuaurinko sai kaukana siintävät lumihuippuiset vuoret hehkumaan. Odotellessani Lækjargatan varrella pankin aukeamista, kävin lähellä olevan Kornið-Bakery-kahvilan takapihalla kuvaamassa Magnúsi Tómassynin (1994) patsasta nimeltä Tuntematon virkailija.

Patsas oli ahdistava ja hauska. Virkailijan viheliäinen elo.
Pankki avautui ja pääsin vaihtamaan rahaa. Sieltä suunnistin Bankastrætilla olevaan Turisti-infoon. Ostin kolmen päivän turistikortin, Reykjavik welcome card 72, ja kaksi matkaa Reykjavikin ulkopuolelle, koska en uskaltanut ominpäin lähteä erämaahan. Toinen oli opastettu kiertomatka ja toinen kylpylämatka.

Kortin myyjä tiedusteli, milloin haluaisin ottaa turistikortin käyttöön. Hän merkitsi korttiin alkamisajan ja 72 tunnin päähän päättymisajan. 

Laskin, että lippu tuli edullisemmaksi kuin irtoliput, sillä aikuisen kertamaksu bussissa olisi ollut 350 ISK, uimalippu 450 ISK ja museoiden pääsymaksut 600-1800 ISK. Lisäksi korttia vilauttamalla myönnettiin yli kymmenen liikkeen ostoksista alennusta. Lipulla olisi saanut myös yhden ilmaisen matkan pienelle Viðeyn saarelle, mutta kaikkea en ehtinyt viikon aikana.

Ensimmäinen bussimatka

Päätin hypätä ensimmäiseen keltaiseen paikallisbussiin, jonka näkisin. Se oli bussi numero 1. Turisti-infonsta saamani kartan mukaan bussin pääteasema oli Klukkuvellir. Pyysin kaksi pikkukarttaa, koska katukartan takana oli bussilinjakartta. Oli helpompi seurata minne eksyi.

Etsin matkan varrelta mielenkiintoisia pistäytymispaikkoja. Bussin ikkunasta näin hautausmaan, matalia kerrostaloja, lasten leikkipuiston, vauraita omakotitaloja, korkeita kerrostaloalueita, merenlahtia, avoimia rantaniittyjä. Merenlahdella ajattelin käydä myöhemmin.

Kun bussi oli ohittanut lukuisia taajamia, päätin hypätä kyydistä. En ollut varma, millä vyöhykkeellä olin, ja oliko lippuni kelvollinen kaikilla vyöhykkeillä. Pysäkkipaikka oli nimeltään Stakkahraun, Laavakeko. Paikka oli ankeannäköinen lähiö teollisuushalleineen, bensa-asemineen ja mataline harmaine kerrostaloineen. Bussipysäkin ympärillä oli laavan peittämää varvikkoa ja heinikkoa. Pääsin tutkimaan erilaisten jäkälien peittämiä laavalohkareita läheltä. Jokin jäkälälaji loisti vitivalkoisina laikkuina. Kun otin palan laavaa käteen, se tuntui lasimaisen terävältä kuin rosoinen korallin pala. Korppi lensi katulampun päälle ja korkkui kumeasti.

Nälkä alkoi kurnia, ja näin bensa-asemalla Subwayn-pikabaarin. Oli lounasaika, ja jono ulottui öljyiselle bensa-aseman edustalle. Kylläpä kahvi ja patongin puolikas maistuivatkin, kun vihdoin pääsin pöydän ääreen. Kaksi myyjää sai ahkeroida, eikä jono silti tuntunut lyhentyvän. Seinällä oli karttasuurennos New Yorkin Bronxista!

Kahvi virkisti. Kävelin teollisuushallien välistä tietä. Näin joitakin ihmisiä kantavan keltaisia Bónus-muovikasseja. Kysyin eräältä naiselta: Bonus? Hän viittilöi eri suuntiin. Valitsin suunnan, josta äiti rattaineen tuli maantielle. Kauppa löytyi. Sain ruokatarvikkeita illaksi ja aamuksi. Ajoin majapaikkaani ja vein ruoat jääkaappiin. Lepäsin hetken ja lähdin kameran kanssa kävelemään kaduille.

Lähellä merenrantaa näin graffitien peittämät betonimuurit. Muurien takaa kohosivat vuoret.

 Useiden kerrostalojen seiniä koristivat maalaukset tai maalatut mainokset.

Hyppäsin vielä pariin bussiin iltapäivällä. Katselin missä ne kiertelivät. Bussi 14 ajoi satamaan. Sen päätepysäkki oli Grandi-niminen paikka, jossa näkyi suuria pyöreitä säiliöitä ja monen kokoisia merialuksia. Bussi seisoi satamassa vartin. Avoimista bussinovista tunki vahva kalanhaju. Kuljettaja käväisi rähjäisessä Grandikaffi-baarissa. Bussiin kiiruhti joukko vietnamia puhuvia naisia. Olikohan lähellä kalajalostamo?

Bussi lähti kohti bussiterminaalia, Hlemmuria. Liikennevaloissa kuljettaja huomasi, että satamasta tulleiden naisten jatkobussi oli jo ehtinyt pysäkilleen. Kuljettaja soitti ja pyysi bussia odottamaan, jotta naiset ehtisivät kyytiin. Kuljettajan huomaavaisuus sai mielen iloiseksi koko illaksi.

Iltapalan jälkeen lähdin kiertelemään Lækjartorgia, Purotoria. Nuoriso skeittasi ja videoi hyppyjään aukiolla, jossa oli kiviramppeja. Löysin 10-11-ruokakaupan, kirjakaupan, kirjaston, taidemuseon, lukuisia seinämaalauksia ja veistoksia.  

Turistikortti, Reykjavik welcome card

Keväällä 2011 korttien hinnat olivat: 72 h = 2900 ISK, 48 h = 2400 ISK ja 24 h = 1900 ISK.

Lauttamatka Viðeyn saarelle

Saari on ollut keskiajalla pyhiinvaeltajien suosiossa. Nykyisin etenkin lintubongarit ja vaeltajat vierailevat saarella. Viðeynillä saa lainata polkupyörän, kuljeksia vaellusreittejä, käydä kahvilassa ja ihailla joinakin talviöinä loistavaa John Lennonin muistoksi pystytettyä valopilaria, nimeltään Image Peace Tower. Bussi numero 5 kulkee sataman reunaa ja sillä pääsee melko lähelle lauttalaituria.

Tarkempia tietoja saaresta, lautta-aikatauluista, Lennonin valopatsaan valaisuajoista ynnä muusta saa turisti-infoista ja netistä: www.elding.is